lauantai 29. maaliskuuta 2014

Rauhaisaa oloa ja eloa


Erääll pihalla näin tällaisen ihanuuden.
Kauniiisti laitettu esille.
Keväinen auringonpaiste.
Kohta vihertää.
Kevät tulee kohisten...

Mutta iltaisin...
Silloin voi olla vielä hyytävän viileää.
Utuisen sumuista.
Kaunista.


Mukavaa viikonloppua sinulle!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Rankkoja elämäntarinoita


Lapsi.
Liika on liikaa.
Järkyttävää.


Vielä nykyäänkin tyttö on kakkosluokan kansalainen.
Tyttöjä abortoidaan ja tapetaan.
Tapetaan vastasyntyneinä.
Jätetään ruokkimatta.
Järkyttävää.


Jossakin sentään joku arvostaa tytärtään.
Mutta yhden arvostus ei riitä hyvään elämään.

Olen lukenut ( taas ) vähän rankempia kirjoja.
Kiitollinen saa olla omasta elämästään.
Siltikin, vaikka tämä elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista.

Alimmainen kirja seuraavana vuorossa.
Siinä seurataan pojan elämää Afganistanissa.


Lomalla on kaiken muun lisäksi aikaa lukea.
Yhtä kirjaa aloittelin viime viikolla myös, mutta se vaatii enemmän pureskelua.
Sitä luen pala palalta.
Mietin.
Ajattelen.
Ja luen lisää.
Mielenkiintoinen sekin.
Aiheeltaa aivan eri, mitä nämä kirjat tässä.


Toivottelen aurinkoista viikon alkua ja jatkoa Sinulle :)

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kokemuksia?




Onko jollakulla lukijalla kokemusta suolahuonehoidosta? TOSI mielelläni kuulisin, jos tiedät siitä jotain. Itse tässä mietin, pitäiskö kokeilla vai ei. Kallistunut kokeilun puolelle...

Netistä surffannut tietoa ja sen perusteella näyttäisi, että ehkä voisin siitä saada helpotusta ja apua poskiontelovaivoihini. Tekisi mieli kokeilla.

Eli jos olet itse käynyt tai olet kuullut jonkun kokemuksista, niin kerrothan :)

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Uutta asuinaluetta


Ihania, vanhoja puutaloja.


Ihanat ikkunat.
Ihanat väritykset.


Silmä lepää, kun täällä kulkee.



Mietin vaan, että kuinka kaunista täällä sitten kesällä onkaan!


Vesitorni.
Pitkään aikaan en sielläkään ole käynyt.
Ehkä nyt tänä kesänä menen sinne kameran kera.
Ylhält näkyy ja kauas!!


Tässä alla on kuva päiväkodista :)


Luulen, että joskus kauan sitten tässä on ollut kauppa!
Ainakin paikalla olevasta kyltistä päätellen.
Ja sehän kertoo aika selkeästi, minkä alan kauppa ollut kyseessä.


Tässä oli kaunis piha!
Varjoinen vaan ilta-aikaan.
Tuo laatoitus oli nätti.


Puhelinlangat laulaa ;)


Lisää näitä kauniita ilmoja, kiitos!

Hyvää alkanutta viikkoa Sinulle :)


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Lämmintä odotellessa!


Välillä aurinko pilkistelee, välillä ei. Pikkasen tuo harmaus "haittaa", mutta eipä sille kai mitään nyt voi. Onneksi sentään tänne ei tullut paljoa lunta! Eilen aamulla oli maa valkeana, mutta enää ei näy olevan. Tuuli on ollut aivan järkyttävä nyt kaksi päivää. Huiiiii!


Tätä mä nyt kaipaan! Lämpimiä kesäiltoja ja kauniita auringonlaskuja!!!

Sain Ilonalta ( http://valkoinenpuutalokoti.blogspot.fi/ ) vinkin Chalk Paint -maalista. Itse asiassaan blogissaan siitä ensimmäisen kerran luin ja nyt sain lisävinkkiä häneltä. Josko lisäkysymyksiini yrityksestä saan mieluisat vastaukset, niin sieltä löytyy maalit asuntovaunun tuunaukseen!

Mä tykkään sunnitella asiat ajoissa valmiiksi ja siksi nyt tämä vaunun tuunausprojekti mielessä pyörii aika tavalla. Mutta nyt kun miettii ja asioita selvittelee, niin lämpimien säiden tänne saapuessa minä likka oon valmis sutien ja systeemeiden kanssa! Ei tarvi sitten malttamattomana enää odotella, vaan pääsee tositoimiin.

Selailin alkuviikosta vanhoja sisustuslehtiä, ennen kuin pistin niitä kiertoon eteenpäin. Tai osan laitin, en kaikkia. Osassa kun oli hyviä ideoita tulevaisuden varalle. Yhdestä lehdestä bongasin liitutaulutarraa ja siitä innostuneena pistin erääseen paikalliseen firmaan viestiä, onko heillä sellaista. Ei ollut valikoimassa, mutta parissa päivässä sitä saa kyllä. Lupailin palata asiaan, kunhan olen pientä mittausta ensin vaunulla tehnyt. Mieluummin sitä paikallista tukee kuin netistä tilaa! Tai niin ainakin mä, tällä kertaa.


Lämmintä kevättä ja vielä lämpimämpää kesää odottaen.....

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Hiuspinnejä


Tällaisia olis myynnissä!


Ruusupinnejä, kahta erilaista mallia, kevytmassasta tehty.


Hinta postituksen kera 5 € / pari ( eli taustassa pari ).
Jos kiinnostaa, niin viestiä tulemaan vaan :)

Ja joo - ihan itte oon tehny ;)

Mukavaa viikonloppua!
Minä se TAAS täällä sairastelen ja lääkekuurilla.
Jepjep!
Mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa helpota...

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Toivottavasti ette kyllästy ;)


Ei huono, ei!
Ja tämä sitten - namu!


Aina on aikaa haaveilulle :D


Haaveiden täyttämää arkea teille sinne!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Haaveita..

 .... niitähän pitää olla. Vai mitä?

Volkswagen Transporter T2b Westfalia Automatic 2.0 Berlin For Sale (1977)

Nämä on siis aivan ihania. Mä oon myyty!
Mitäs sä tykkäät? Kelpaisko ajella pisin maita ja mantuja?
Volkswagen Transporter T2 Camper Van For Sale (1977)

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Namu!



Tää on niiiiiin ihana namupala, että! Kelpais mulle! Joko tällasena keltaisena tai sit punaisena. Oi ja voi ja huoh ja huoks ja..... Nyt vaan toivomaan, että lotossa onnistaa :D

Letkeetä Naistenpäivän iltaa jokaiselle ihaNaiselle Naiselle!