maanantai 6. helmikuuta 2017

Pöllösukat

Pitkästä aikaa tein pöllösukat. Tai teen edelleen. Vielä on vähän kesken.

Joskus aiemmin jaoin pöllösukkien ohjeen ja sitä on paljon luettu ja sen mukaan on ymmärtääkseni tehtykin monia sukkia. Ajattelin tällä kertaa tehdä myös jalkaterään pöllöjä, joten kenkiin näitä sukkia ei ehkä kannata laittaa. Tosin eihän nuo silmät nyt niin isoja eikä paksuja ole, joten ehkä joihinkin kenkiin ne voisi mennäkin.

En ole koskaan ikinä ennen videoinut neulomista, mutta nyt kokeilin. Ja okei - myönnetään, ettei se nyt ihan laatukamaa ole tuo tuotos, mutta ehkä joku kuitenkin siitä nyt apua saa. Eli videoin apupuikon käytön sekä silmien laiton. Ei ole vaikeaa, kunhan sen osaa. Käytin ylimääräistä sukkapuikkoa sekä silmien laitossa siimaa.





Toivottavasti videonpätkistä edes väähn apua olisi.
Pitää harjoitella enemmän, jotta onnistuu paremmin tulevaisuudessa.


Eli varren ympäri menee aina neljä pöllöä ja niitä on kahdessa rivissä.
Jalkaterään laitin pöllöt vain kakkos- ja kolmospuikoille.
Kahteen kerrokseen.


Kyllähän tuon nyt pöllöksi tunnistaa ;)


Laitan tähän vielä ohjeen uudestaan.
Sen verran sitä muokkasin, että kun olin koko ohjeen tehnyt eli yhden mallikerran,
niin tein neljä kerrosta pelkkää oikeaa, 
ennen kuin aloitin tekemään uutta mallikertaa.

Jalkaterään tein muuten samoin, 
mutta ohjeen lopun oikea-nurja -kimarasta tein vain ensimmäisen oikean kerroksen
ja sen jälkeen aloitin heti mallikerran.
Muuten olisi voinut tulla kokoon nähden liian pitkä jalkaterä.

Niin ja varren alaosassa kavensin ennen neljää oikeaa kerrosta
jokaisella puikolla yhden silmukan.
Eli alussa silmukoita oli 12, mutta kantapään jälkeen 11s / puikko.

Jalkaterän pöllö on siis mallikerraltaan kapeampi.
Kakkospuikon ensimmäinen silmukka "puuttuu" sekä myös
kolmospuikon viimeinen silmukka.

Ja tässä on siis ohje:


Mallikerta on aina YHDELLE puikolle, eli kerro alla oleva ohje neljä kertaa! Siis kaikki puikot neulotaan samalla tavalla.

1. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
2. krs 2n, 8o, 2n
3. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
4. krs 2n, nosta 2 s apupuikolle työn eteen, neulo ( seuraavat ) 2 s oikein, neulo apupuikolla olevat silmukat oikein, nosta 2 s apupuikolle työn taakse, neulo 2 s oikein, neulo apupuikolla olevat silmukat oikein, 2n
5. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
6. krs 2n, 8o, 2n
7. krs 1o, 1n, 2o, pujota helmi silmukkaan ja neulo oikein ( * lopussa ohje, miten helpolla pujottaa ) helmisilmukka, 2o, pujota helmi silmukkaan ja neulo oikein helmisilmukka, 2o, 1n, 1o
8. krs 2n, 8o, 2n
9. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
10. krs kuten 4. krs
11. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
12. krs 2n, 8o, 2n
13. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
14. krs 2n, 8o, 2n
15. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
16. krs 2n, 8o, 2n
17. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
18. krs kuten 4. krs
19. krs kaikki s:t o
20. krs kaikki s:t n
21. krs kaikki s:t o
22. krs kaikki s:t n
23. krs kaikki s:t o
24. krs kaikki s:t n
ja alusta alkaa taas 1. kerroksesta.... :)

*) helmen pujotus
Olen käyttänyt mustia askarteluliikkeestä ostamiani 6 mm:n puuhelmiä pöllön silminä. Apuna helmen pujotuksessa on ollut siiman pätkä. Kun olen tullut kohtaan, missä helmi pitää pujottaa, olen neulonut silmukan langan sijaan siimaan. Sitten olen taittanut siiman kahtia, ottanut silmukan pois puikolta ja pujottanut helmen molempien siiman päiden läpi ja vetänyt silmukkaa ylös / työntänyt helmeä alas. Kas näin - helmi on edellisen kerroksen silmukassa. Tässä vaiheessa siirrän silmukan ( missä helmi siis on ) vasemmalle puikolle ja neulon silmukan normaalisti oikein. Ja jatkan työtä taas ohjeen mukaan.


Toivon iloista puikkojen kilinää jokaiselle!
Jos kysyttävää, niin viestiä tulemaan vaan :)

Laitan kuvia valmiista sukista vielä sitten tulemaan. 


- Mimmi -





Ei kommentteja: